Nyt kun tavaranlisäyskisaa on vielä kaksi päivää jäljellä haastettelemme yhtä aktiivisimmista käyttäjistämme.
Kisassamme arvotaan mm. vähintään 5 kuvallista tavaraa lisänneiden kesken 100€ ekolahjakortti!
Vaihtaja Kieng tuli taas Helsingin Ruoholahden tavarahotelliin käymään. Vaihdettuamme tavarat kysyin, miksi hän ei osallistunut meneillään olevaan kilpailuun. Sain vähän harmittavan vastauksen: “En mä tiedä, kun olen voittanut niitä jo niin monta, että saan jo välillä vähän kriittistä kommenttia, että miksiköhän sä aina voitat näitä kilpailuja…” Minusta vähän kuulostaa siltä, että on kateutta ilmassa ja päätin, että tehdäänpä sille loppu blogihaastattelulla. Kieng ja Panu on suurilla sydämillä varustettu pariskunta. Monet heidän Netcyclerin kautta hankkimansa tavarat päätyvät lahjoiksi Aasian matkoilla aidosti niitä tarvitseville ihmisille. Toivottavasti saamme taas Kiengin ja miehensä Panun pian taas kisoihin mukaan!

Kieng hankkii myös paljon oppikirjoja pienille koululaisille, jotka kasvavat niin köyhissä oloissa, että edes kirjoihin ei ole varaa. Kuvassa olevan kortin ja Netcycler-tarran Kieng on tehnyt itse ja kortti annettiin lahjan kanssa kambodzhalaiselle tytölle.
Kieng & Panu jakavat salaisuutensa tehokkaasta tavaroiden lisäämisestä
Nyt Kieng haluaa avoimesti jakaa kaikille neuvonsa siitä, miten tavallisella kameralla ja tietokoneella voi lisätä tavaroita tehokkaasti Netcycleriin. Toivottavasti tästä on hyötyä ja moni muukin oppii lisäämään tavaroita Netcycleriin nopeasti ja vaivattomasti. Myöhemmin tässä blogissa esittelemme Netcyclerin iPhone-sovelluksen taikatoimintoja, joiden avulla monen tavaran, kuten DVD:n tai kirjojen, tiedot sujahtavat viivakoodien avulla Netcycleriin taikatempun lailla.
Oleellisinta on:
- Kieng syöttää aina tavarat palveluun Netcycler-kategoria kerrallaan.
- Hänellä on tavaroita lisätessä monta selaimen välilehteä auki samaanaikaisesti. Kun Netcycler vasta tallentaa yhtä tavaraa, niin Kieng jo syöttää seuraava.
- Samalla, kun Kieng tekee kahden tavaran lisäämistä samanaikaisesti hänellä on myös yhdessä täbissä auki heidän oma julkinen Netcycler-profiilisivunsa. Sitä seuraamalla Kieng varmistuu siitä, että syötetyt tavarat todella tulevat palveluun julkisiksi.
- Keskenään todella samantyyppisten tavaroiden kohdalla Kieng käyttää Monista-toimintoa. Kaikissa muissa tapauksissa on nopeinta täyttää jokainen kohta erikseen.
Kiengin tekninen prosessikuvaus
-> Ensin Panu keskittyy kuvien ottamiseen tavallisella pokkarikameralla (lisättävien kuvien ei tarvitse olla suuria).
-> Samaan aikaan Kieng kirjoittaa kuvaukset kaikille syötettäville tavaroille. Kaikki kuvaukset tulevat peräkkäin yhteen word-tiedostoon. Todella samantyyppiset tavarat (esim. kynsilakkapullot) saavat yhteisen kuvauksen, joka sopii copy-pastettavaksi niistä jokaiseen. Esim. kirjojen juoniesittelyt Kieng hakee netistä kustantajien sivuilta, koska juonen kanssa Netcycleriin lisätyt kirjat liikkuvat paljon nopeammin kuin ilman niitä.
-> Kieng siirtää kuvat koneelle ja nimeää tiedostot niin, että eri Netcycler-kategorioihin tulevien kuvien nimi alkaa eri kirjaimella (Esim. kirjakuvien nimet alkavat nyt K:lla ja vaatteiden V:llä yms. Siten kun tiedostot aakkostaa, eri tavarat järjestyvät sopivasti peräkkäisiksi ryhmiksi).
-> Sitten Kieng kansioi kuvat Netcycler-kategorioiden mukaan (Tyyliin, nyt kun kaikkien kirjojen kuvien nimi alkaa K:lla, ne menevät yhteen kansioon jne.).
-> Sitten Kieng lisää tavarat Netcycleriin kategoria kerrallaan, koska hänen koneensa tarjoaa aina seuraavaksi kuvia samasta kansiota, josta hän latasi edellisen kuvan. Tavaroita lisätessään hän copy-pastaa kuvaukset tekstitiedostosta Netcycleriin.
Oliko tästä hyötyä? Mikä on sinun salaisuutesi?