Archive for March, 2011

Leo Stranius: Minulla on 100 tavaran unelma

Aloitamme kirjoitussarjan, jossa erilaiset ympäristöasiantuntijat sekä kierrätyksen ja uusiokäytön osaajat kertovat ajatuksiaan mm. kestävästä kulutuksesta ja kulutuksen ympäristövaikutuksista. Ensimmäisenä vierailijana ympäristö-asiantuntija ja Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius.

Vierailevana kirjoittajana Leo Stranius

Siinä missä vanhemmat sukupolvet ovat arvostaneet ja säästäneet tavaraa, nuoremmille tavarasta luopuminen ei ole temppu eikä mikään. Tästä huolimatta tai ehkä juuri siksi yhä useampi meistä painii ylettömän tavarapaljouden keskellä.

Tavaraähky aiheuttaa helposti sen, että tilaa tarvitaan enemmän. Pitää hankkia yksi hylly tai kaappi lisää. Kun kaappeja ei mahdu nykyiseen asuntoon, pitää hankkia uusi huone eli suurempi asunto – mieluiten vielä isolla varastotilalla tai vaatekaapilla varustettuna. Tämä taas kuluttaa entistä enemmän luonnonvaroja asunnon lämmityksen ja valaistuksen myötä.

Haasteeseen pyritään vastaamaan milloin milläkin kevätsiivouksella tai ryhtiliikkeellä. Nurkkiin kertyy kuitenkin jatkuvasti uutta roinaa, vaikka olisi kulutuskriittinenkin. Mitä ihmettä siis pitäisi tehdä?

Itselleni esimerkiksi 100 tavaran haaste on vain kaukana siintävä unelma. Tuhansien tavaroiden ympäröimänä en ole kuitenkaan vajonnut epätoivoon. Homma voisi onnistua vaikka ottamalla käyttöön seuraavat neljä toimenpidettä.

- Aina kun hankit tai saat uuden tavaran, luovu vähintään kahdesta vastaavasta.
- Laita vähintään kerran viikossa yksi tavara kierrätykseen.
- Vähennä kerran kuukaudessa kaappi- ja hyllytilaasi ainakin yhdellä hyllyllä.
- Hoida kevät- ja joulusiivous hyvin.

Tärkeintä on tietysti minimoida sisään tulevan tavaran virta. Käytännössä ei kannata suostua ottamaan mitään uutta tavaraa vastaan. Tiukan paikan tullen voi aina vedota periaatteeseen. Ja mikäli joudut hankkimaan jotain, laita vähintään kaksi vastaavaa tavaraa kiertoon.

Parhaimmillaan voi päästä tilanteeseen jossa viimeistään muutaman vuoden sisällä voi ryhtyä hankkimaan pienempää asuntoa. Mitä vähemmän tilaa, sen vähemmän tavaroita riesana, asioita huolehdittavana ja huollettavana. Tie onnelliseen, kohtuulliseen ja ekologiseen yhteiskuntaan kulkee tavaran ja kulutuksen vähentämisen kautta.

Kirjoittaja on Luonto-Liiton pääsihteeri ja ympäristöasiantuntija, joka inhoaa kauppakeskuksia ja ihailee polkupyöräänsä. Straniuksen blogi (www.leostranius.fi) on valittu Suomen ympäristöblogien ykköseksi vuonna 2010.

Leave a Comment

Vertailussa kirppikset, verkkokaupat ja nettikierrätys

“Nyt nää lähtee!” Uusimmassa Kotivinkki-lehdessä vertaillaan kirppiksiä, verkkokauppoja ja nettikierrätystä. Netcycler mukana vertailussa.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on? Oletko samaa mieltä arvioiden kanssa? Klikkaa kuvaa lukeaksesi juttu.

Leave a Comment

Netcycler uudistuu!

Tavaroiden löytäminen Netcycleristä on nyt entistä helpompaa, sillä voit halutessasi selata vain niitä tavaroita, jotka voit saada saman tien vaihdossa. Voit myös ehdottaa vaihtoja suoraan selaussivulta. Vaihtomahdollisuuksia voi myös selata kategorioittain!

Uudistus pähkinänkuoressa

  • Voit halutessasi selata vain niitä tavaroita, jotka voit saada saman tien
  • Voit ehdottaa vaihtoja suoraan selaussivulta
  • Voit selata vaihtomahdollisuuksia myös kategorioittain ja tehdä hakuja

Vaihdon ehdottaminen

  1. Siirryn Selaa tavaroita -sivulle ja kirjaudun sisään palveluun.
  2. Klikkaan hakulaatikossa täppää “heti vaihdettavissa olevat“, jolloin näen ne tavarat, jotka voin saada vaihdossa saman tien!
  3. Selaan tavaroita. Tavaroiden vasemmassa yläreunassa olevista pikkukuvakkeista näen, millä omilla tavaroillani voin saada kyseisen tavaran. Esimerkki: MP3-soitin
    Voin saada MP3-soittimen antamalla mustan yöpöytäni.Esimerkki: rullaluistimet
    Voin saada rullaluistimet antamalla vaalean hyllyni tai laskimeni.
  4. Haluan rullaluistimet. Klikkaan luistinten kuvaa, jotta pääsen ehdottamaan vaihtoa. Tässä vaiheessa valitsen, haluanko vaihtaa luistimet hyllyyn vai laskimeen. Valitsen laskimen ja klikkaan “Vaihda”.
  5. Ohjaudun Vaihtokaupat -sivulle, jossa tarkistan vaihtokaupan tiedot, sitoudun vaihtoon, tarkastan yhteystietoni ja lähetän ehdotuksen. Valmis!

Kokeile itse, miten helppoa vaihtojen ehdottaminen nyt on! Siirry Netcycleriin lisäämään tavaroita ja ehdottamaan vaihtokauppoja.

P.S. Ehdottaaksesi vaihtoja, sinulla tulee olla tavaroita tarjolla Netcyclerissa.

On myös hyvä muistaa, että voi kestää hetki, ennenkuin uusia vaihtomahdollisuuksia ilmaantuu. Kun lisäät tavaroita, palaa katsomaan vaihtomahdollisuuksiasi parin päivän päästä. Sillä aikaa muut ehtivät toivoa tavaraasi ja ehdottaa omia tavaroitaan vaihdossa.

Muista myös toivoa muiden kiinnostavia tavaroita. Toiveet luovat linkkejä ilmoitusten välille, ja niin vaihtokauppojen todennäköisyys kasvaa!

Leave a Comment

Lisää Netcyclerin ystäviä

Ystäväkirjassa esitellään aktiivisia nettikierrättäjiä. Mitä sinä olet vaihtanut, antanut tai saanut? Mukaan pääsee ilmoittautumalla osoitteeseen johanna()netcycler.com. Tällä kertaa esittelyssä Heidi.

Heidi

“Retroileva elämäntapa-askartelija ja kahden kissan yksinhuoltaja Kalliosta.”

Paras / kaunein / hauskin tavara jonka olet saanut Netcyclerin kautta?

Paras tavara on ollut uutukainen sähköhammasharja. Hampaidenhoito pääsi ihan uudelle tasolle ja teki varmaankin myös hammaslääkärin iloiseksi.

Eteisen seinä sai myös hienon uuden värin NC:sta ilmaiseksi saadun maalin ansiosta. :)

Lempivaihtopaikka tai vaihtopaikka jota käytät usein?

Rautatieaseman pääovi tai Roberts Coffeen edusta pakkasella toimii mainiosti, sillä ne ovat usealle vaihtokumppanille matkan varrella. Kerran meitä oli neljä samaan aikaan vaihtamassa tavaraa, ohikulkijat todennäköisesti luulivat performanssiksi. :)

Mitä etsit Netcyclerista tällä hetkellä?
Askartelutarpeet ovat aina hakusessa, samoin elokuvat/kirjat/musiikki. Sekavista väriyhdistelmistä innostuneena aloin kerätä erivärisiä Iittalan Kivi-tuikkuja. Kohta niitä onkin ikkunalaudalla aikamoinen rivistö.

Vinkki muille Netcyclerin käyttäjille tai nettikierrätystä aloitteleville?
Reippaasti mukaan vaan, hommaan jää nopeasti koukkuun. Vaihtelun ja omien tavaroiden raakkamisen myötä tulee ajatelleeksi uudelleen koko kulutuskäyttäytymistään: alkaa pohtia mitä todella tarvitsee ja mitä tulee oikeasti käyttämään. Kun nykyään tarvitsen jotain, katson aina ensin, olisiko minun mahdollista saada se Netcycleristä.

Leave a Comment

Netcycler Premium

Uutta tulossa! Netcycler julkistaa pian Premium-tilin, jonka hankkijat saavat etuja ja lisätoimintoja käyttöönsä. Premium-tilin etuja ei ole vielä lyöty lukkoon, vaan nyt on mahdollista vaikuttaa tilin sisältöön.

Vaikuta vastaamalla kyselyyn, jossa pyydetään valitsemaan kolme mielestäsi tärkeintä ominaisuutta annetuista vaihtoehdoista. Kaikki kyselyyn vastanneet saavat Premium-tilin ilmaiseksi käyttöönsä kuukaudeksi!

Vastaa kyselyyn Netcyclerissa
(Kyselyä varten tulee kirjautua sisään Netcycleriin.)

Ehdotettuja premium-etuja ovat mm.
  • Tunnistautuminen
  • Alennukset ekokaupoista ja -palveluista
  • Oma Netcycler-linkki, esim. www.netcycler.fi/omanimi
  • Tekstiviestit kiinnostavista ilmaisista tavaroista
  • Tavarahotelli Helsingin Kampissa
Onko sinulla lisää ideoita? Entä paljonko olisit valmis maksamaan Premium-tilistä kuukaudessa, jos se sisältäisi valitsemasi ominaisuudet? Vastaa kyselyyn ja kerro meille. Myös muita kehitysideoita ja terveisiä otetaan mieluusti vastaan!

Leave a Comment

Follow

Get every new post delivered to your Inbox.

Join 25 other followers