Luin Barry Schwartzin kirjan “Paradox of Choice – why more is less”, 2004 (oma suomennokseni nimestä: valinnan paradoksi – miksi enemmän on vähemmän). Se kertoo kuinka viimeaikaisten sosiologisten tutkimusten mukaan suuri valikoima mitä tahansa (tavaroita, ruokaa, lomakohteita, opiskelupaikkoja tms.) tuottaakin ihmisille vähemmän onnellisuutta kuin rajallisempi valikoima. Tähänastinen markkinatotuus on ollut se, että mitä enemmän vaihtoehtoja, sitä onnellisempi kuluttaja, ja siksi kannattaa tuoda aina lisää ja lisää vaihtoehtoja. Mutta tieteellinen tutkimus todistaakin, ettei näin ole!
Miksi suurempi valinnanvapaus sitten tuottaa vähemmän onnellisuutta?
Schwartz selittää asiaa erilaisilla syillä, tässä joitakin:
- Kuva kaikista tuotteista kärsii valinnanvarasta. Jos on kaksi tuotetta joissa tuotteessa 1 on ominaisuudet A, B ja C ja toisessa ominaisuudet B, C ja D, kummantahansa valinta aiheuttaa sen, että jotain jää saamatta. Jos valitsee tuotteen 1, menettää ominaisuuden D ja jos valitsee tuotteen 2, menettää ominaisuuden A. Eli kun tekee valinnan, saa yhden valitun tuotteen edut mutta menettää kaikkien muiden vaihtoehtojen edut. Kun on enemmän varaa valita on myös useampia mahdollisuuksia katua tehtyä päätöstä. Ja ihmiset katuvat jo ennen varsinaista valintaa, eli ennen kuin ovat edes ostaneet mitään.
- Valintojen tekeminen, varsinkin kaupassa käy työstä ja on itsessään stressaavaa. Eiköhän meistä jokainen ole kokenut tämän.
- Tottuminen tekee parhaastakin vaihtoehdosta pian jokapäiväisen. Eli jos on hankkinut jotain kallista, jonka valintaan on laittanut paljon vaivaa, sen monesti olettaa tuottavan pitkään suurta iloa. Mutta kun siihen tottuukin nopeasti, sehän onkin ihan perusjuttu ja ollaan takaisin perusfiiliksillä. Rahat takaisin!
- Vertaaminen siihen mitä muilla on tuottaa huonoa fiilistä. Aina jollakulla on hienompi auto, komeampi talo tai isompi lego-rakennelma. Kun on valinnut jonkin tuotteen, sen tuottamaa tyydytystä latistaa tietous siitä, että naapurilla/työkaverilla on itse asiassa hienompi.
Maksimointi on erityisen onnetonta käytöstä
Maksimoija on henkilö, joka yrittää aina saada parhaan diilin eli parhaan tuotteen halvimmalla hinnalla. Maksimoijan motto on “minulle kelpaa vain paras”. Jos vaihtoehtoja on satoja, parhaan etsimiseen menee tuhottomasti aikaa, ja sittenkin kun ostos on tehty, mielessä jäytää vain ajatus siitä, olisiko seuraavassa kaupassa ollutkin sama tuote hieman halvemmalla. Tai olisiko siellä ollutkin vielä joku hieman parempi malli, vai olisiko pitänyt odottaa, jos parempi malli ilmestyy ensi kuussa… Tämä on stressaavaa ja syö miestä (varmaan myös naista). Olen itsekin joskus tähän hairahtunut, mutta viime aikoina olen sen onnekseni lopettanut.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
Kirja myös kertoo, mitä kannattaa tehdä, jotta tässä valintoja täynnä olemassa maailmassa selviäisi. Tässä muutamia neuvoja:
- Valitse milloin pitää valita. Joskus valinnasta on oikeasti hyötyäkin, mutta yleensä ei.
- “Tämä on ihan tarpeeksi hyvä” asenteella pääsee stressittömästi eteenpäin.
- Oleta tottuminen – se tapahtuu kuitenkin.
- Turha verrata siihen mitä muilla on – mitä väliä sillä on!?
Kirja on hyvä ja suosittelen sitä lämpimästi.
Netcycleriin tämä liittyy siten, että käytetty tavara on yleensä aina ihan tarpeeksi hyvä! Ja jos ei saisikaan sitä kaikkein parasta vaihtoehtoa, vaan jonkun hieman muun, niin ei se mitään. Ota se muu ja maksimoi onnellisuutesi! Don’t worry, be happy!
Kirjoittaja: Juha


